Napinaa ja kapinaa…
18. joulukuuta 2007
Olen lukenut joiltakin ruokabloggareiden sivuilta omia ja tietenkin muiden ravintoloita koskevia arvioita ja pistänyt muutaman mielenkiintoisen seikan merkille.

Minusta on hienoa jos joku näkee ravintolakokemuksensa jälkeen niin paljon vaivaa, että haluaa kertoa siitä muille.
Ongelma kuitenkin piilee tasossa jolla asioita käsitellään. Esimerkiksi jos asiakas kertoo että ruoka oli huonoa ja palvelu tökkivää. Jos haluaa asioihin parannuksia eikö silloin voisi kertoa mielipiteensä reilusti ja rakentavassa hengessä.
Nimimerkkien taakse piiloutuvat ”ruoka-asiantuntijat” kokevat varmasti itsensä tärkeiksi, mutta ainakaan minua heidän arvionsa eivät hetkauta suuntaan tai toiseen niin kauan kuin kirjoituksiin saadaan rakentavaa sävyä ja tullaan pois nimimerkkien suojista.
Toisaalta narina veden hinnasta tai maksullisesta leivästä on aiheetonta. Se vesi täytyy pakata johonkin (vesikannuun) ja se täytyy jonkun kantaa paikalle. Leipurit leipovat leivät tarvitsemillaan laitteilla. . Kyse ei siis ole ilmaisesta yhteisöllisestä palvelusta vaikka niin haluaisinkin. Ympäröivä markkinatalous vain sanelee ehdot ja normit joita meidän kaikkien on noudatettava.
Olen jo vuosia pyrkinyt pullotettuun veteen joissa on kierrätettävät astiat. Näin tasalaatuinen tuote kohtaa parhaiten asiakkaan sopivan tyylikkäässä ympäristössä, sillä kraanavettä saa kotonakin. Eikö vain?
Sen vain joutuu noutamaan itse.
Blog
http://www.chezdominique.fi