Bulli vai fädäri?
22. huhtikuuta 2009
Ennustus huomenaamuksi: päässä humisee ja suussa maistuu eiliseltä sillä lisäyksellä, että kieli on takertunut kitalakeen ja ylösnouseminen on tukalaa.

Syy on selvä: tämän päivän ilta on venähtänyt pikkutunneille. Olen osallistumassa vuotuiseen kokkien hengennostatustapahtumaan eli 50 Best Restaurants in the World -gaalaan. Maailmalla nämä kinkerit nauttivat nykyään suurta julkisuutta, nimi on mahtipontinen ja yhden katon alle on saatu melkein kaikki parhaat kokit, mutta alun perin kyse oli (melkein) vitsistä.
Brittiläinen Restaurant Magazine antoi seitsemän vuotta sitten lukijoilleen tilaisuuden äänestää maailman parasta ravintolaa. Koska lehden lukijoista pääosa on brittejä, parissa ensimmäisessä äänestyksessä maailman 50 parhaasta kuppilasta vain muutama hassu sijaitsi saarivaltakunnan ulkopuolella. Sitäkin enemmän mukana oli mielenkiintoisia ja erikoisiakin ravintoloita. Lista oli johnbull-henkisestä patriotismista huolimatta jotensakin mielenkiintoista luettavaa. Kieli poskella järjestetyissä juhlissa keskityttiin enemmän hyviin bileisiin ja ”verkostoitumiseen” kuin pönöttämiseen.
Sitten muutama tosikko nostatti myrskyn vesilasissa (muistiinpano: varaa sellainen aamuksi yöpöydälle) ja äänestys muutettiin alueelliseksi. Näin absoluuttisesti parhaan ravintolan löytäminen tuli yhtä mahdottomaksi kuin sen parhaan bändin tai biisin löytäminen (oma ehdokkaani on Popedan Matkalla Alabamaan). Nyt siis äänestetään oman alueen parasta. Tällä ratkaisulla äänivyöryt jaetaan tasaisemmin ympäri palloamme. Se taas näkyy bileiden tasossa.
Olen ollut kutsuttuna mukana kolme kertaa ja kerran kuokkimassa. Chez Dominique oli silloinkin mukana, tosin ”bubbling under” -sarjassa. Aiempina vuosina ihmiset haahuilivat gaalassa vapaasti ja vain vanhimmat tai päihtyneimmät tohtivat istuskella seremonian ajan. Muut keskustelivat ja pitivät yksinkertaisesti hauskaa.
Viime vuonna kaikki osallistujat suljettiin kaikuvaan auditorioon pariksi tunniksi toteamaan, että yllättävän moni äänestäjistä käy vuosi toisensa jälkeen Fat Duckissa tai El Bullissa. Yllättävää tässä on se, että niihin on melkein mahdotonta saada pöytää, ellei satu olemaan todella hyviä suhteita ravintolan sisään. Mieleeni juolahtaa eräs kohta Bret Easton Ellisin psykedeelisestä Amerikan Psykosta, jossa päähenkilö yrittää tehdä varausta New Yorkin kuumimpaan ravintolaan Dorsiaan. Kohteliaaseen saman päivän pöytävaraustiedusteluun päähenkilö saa vastaukseksi hovimestarilta makean naurunremakan. Kun itse yritin kerran varausta El Bulliin käyttämällä ohuen ohuita suhteitani, hovimestari kysäisi yritänkö tosiaankin päästä jonon ohi?
Ei muuten, mutta kun 50 Best -säännöissä lukee, että äänestäjän käynnistä ei saisi olla kulunut maksimissaan kuin puolitoista vuotta. Kuka fuskaa? Käsi rohkeasti ylös.
Se, että voittopokaali jaetaan säännönmukaisesti bullin ja fädärin kesken, tekee kisasta tylsän. Kolmanneksi yltää useimmin Mugaritz ja nelossija menee Pierre Gagnairelle. Viitossija onkin jo vaikeampi arvata, mutta sen korjannee Bras.
Keskiviikon lehdestä löydät tulokset. Tuliko viisi oikein?

Blog
http://www.chezdominique.fi