Hibiscus - maaltamuutaja Lontoossa
14. kesäkuuta 2008
Claude ja Claire Bosi ovat maaltamuuttajia, jotka uskaltautuivat roudaamaan Shropshiren kreivikunnassa sijainneen, kahdella Michelin-tähdellä aateloidun ravintolansa Hibiscuksen Lontooseen. Osoite ei voisi olla keskustammassa, sillä kuppila löytyy Oxford Streetin sivukadulta.

Ilmiasu on hieman tylsä ja persoonaton, ehkä kylmäkin. Olisin odottanut jotain räväkämpää kuin tyypillistä lontoolaista bisnesravintolaa, jolta Hibiscus näyttää.
Alkuun nautimme lämpimiä parmigianotuulihattuja, jotka olivat ihan OK, jos sattuu tykkäämään ontoista, hieman kuivista, kitalakeen tarttuvista leivonnaisista. Vaativat aika paljon kyytipoikaa...
Amusena pöytään kiikutettiin alkaneen sesongin kunniaksi valkoinen parsakeitto, joka oli koristeltu vihreällä parsavaahdolla ja kesätryffeleillä. Maultaan keitto oli yllättävän hentoinen ja suorastaan vaatimaton.
Soppaa seurasi vasullinen heinillä savustettuja parsoja, jotka tarjoiltiin löysäksi keitetyn kanamunan ja tryffelirisoton kera. Pohjalaisen pyromaanin hengentuotetta tuoksultaan muistuttava annos oli ennakkoluuloistani huolimatta erinomainen pamaus. Siinä oli tasapainoa, jota viinin hapokkuus mukavasti tuki.
Nousukiito kuitenkin katkesi lyhyeen, kun sain eteeni illan toiseksi kehnoimman annoksen. Raaka merikrotti mitäänsanomattoman ohramokkeluksen kera palautti ympärillämme helisevästä puheensorinasta huolimatta synkeästi mieleen suomalaisten umpimielisyyden ja ylikasvaneen pirkanmaalaisen havumetsän. Tuhnuisuudessaan ja ahdistavuudessaan annos oli niin käsittämätön, että se meni melkein yli hilserajani, joka lähestyy vauhdikkaasti niskaa.
Mutta sitten seurasi yksi illan kohokohdista: raaka mustekalacarpaccio paahdetulla mantelilla ryyditettynä. Se ohessa tarjoiltiin rakenteeltaan kotoista vorschmackia muistuttavaa herkullista lammastahnaa ja ruusuvesi-lammasliemikastiketta. Mainio kokonaisuus, kekseliäs ja oivaltava.
Pääruokana tuli Elwyn laakson lammasta, jonka patron, mösjöö Claude Bosi kehui itse löytäneensä. Lisukkeina tarjoiltiin sitruunaruoholla maustettuja papuja ja herneitä, ja kastikkeen virkaa toimitti paistoliemi. Onnistunut ratkaisu siinä mielessä, että ohut liemi oli maultaan raikas mutta kuitenkin intensiivinen. Suomessa tällaista soosia ei juuri tapaa.
Seuraava ruokalajimme oli vadelmalla maustettua sellerivaahtoa. Äärimmäisen hapokas pamaus jakoi mielipiteet, ja itse kuuluin pöytäseurueen oppositioon. Esitin heinäluomamaisia määkäisyjä sellerivaahdon epämiellyttävyydestä, mutta mielipiteeni kaikuivat kuuroille korville. Päädyin nuoleskelemaan voikuppiani.
Nyt oli vuorossa illan kummallisin veto. Ennen jälkkäreitä tai varoituksia eteemme kannettiin erilaisia, mitä kummallisimmin maustettuja suklaanameja: oli tupakkia, oli suolaista ganachea ja muuta, mutta kupu oli sen verran täynnä, että maistelu meni närppimisen puolelle. Tässä vaiheessa mieleen hiipi vaikutelma, että kylmäkeittiö ei yltänyt missään vaiheessa lämpimän keittiön tasolle. Jälkiruokana tarjoiltu mansikka-hibiskuskreemi oli illan heikoin esitys, ja jotenkin keskeneräinen verrattuna illan muihin annoksiin.
Palvelu oli erinomaista ja läsnä olevaa. Claude onkin saanut mukaansa koko henkilökunnan edellisestä Ludlow’n osoitteestaan. Ravintola on silti käytännössä uusi. Se on avattu viime vuoden lokakuussa, ja misukkatarkastajat tulivat tarkastuskäynnille heti avajaisia seuranneella viikolla. Nyppäsivät penteleet yhden tähden pois ja jäljelle jäi vain yksi.
Vanhana Alain Passardin oppilaana Claude Bosi väitti menetyksen olevan merkityksetön. En intä vastaan, sillä pöydät ovat olleet uudessa osoitteessa täynnä ja Lontoon kokoisessa metropolissa populaa riittää. Saattaapa toinen tähti tulla vielä takaisin.

Ravintola-arvostelut
http://www.chezdominique.fi