Sveamamman ykköset
2. huhtikuuta 2008
Kauan sitten Tukholma oli paikka, jonka ravintoloista me muut pohjoismaalaiset haimme oppimme. Aika on kuitenkin ajanut svedulandian ohi ja katseet ovat kohdistuneet nyt Kööpenhaminaan.

Kansankodin keittiöistä ei ole tullut näkyviä keulakuvia pitkään aikaan ja vanhat herrat keskittyvät mielummin bisneksiin kuin uuden luomiseen. Minikokoisen ravintolaimperiumin rakentanut Melker Andersson on nykyisin enemmän liikemies kuin kokki (ei sillä, että siinä mitään pahaa olisi) ja Ruotsin ykköskokiksi tituleerattu Matias Dahlgren vähän hukassa myöhäisheränneenä pohjoismaiseen ruokaan. Vaikka en Dahlgrenin uuden, viime kesänä avatun ravintolan ruoasta hirveästi innostunut, kaverilla on Ruotsin hienoimmat puitteet käsissään. Kyllä Grandille Michelin-tähti ensi viikolla paukahtaa.
On kuitenkin turha luulla, että Helsinki olisi Tukholman veroinen ravintolakaupunki. Siihen on vielä pitkä matka. Ruotsalainen arvostaa paljon enemmän oikeaa ruokaa kuin pizzaburgereita ja se näkyy myös tarjonnassa, joka on kaikilla sektoreilla rikkaampaa kuin Helsingissä. Ainoastaan se kaikkein terävin kärki osoittaa hyytymisen merkkejä. Hyvästä esimerkistä käy Melker Anderssonin Michelin-tähdelläkin noteerattu F12.
Trendikkään modernisti sisustettu ravintola oli lauantaina jo alkuillasta tupaten täynnä. Ovella ei ollut ketään ottamassa vieraita vastaan. Vessan lattialla ajelehti roskia ja muutenkin se muistutti siisteystasoltaan enemmän junan kuin huippuravintolan saniteettitilaa.
Ruoka oli karvas pettymys. Mauissa hallitsi makea hapokkuus ja raaka-aineet oli valmistettu miten sattuu. Äyriäiset olivat ohittaneet viimeisen myyntipäivän aikaa sitten. Tämän tarkemmin F12:a ruokaa ei ole tarpeen eritellä. Useamman ruokalajin menun seuraksi oli tarjolla yllätysviinipaketti Sokkoviinipaketin ideana oli ilmeisesti pitää hassunhauskaa viinin tunnistamiskisaa sommelierin kanssa. Ensimmäisen viinin kohdalla olin vielä innolla mukana, mutta kolmannen lasillisen kohdalla alkoi nyppiä. Maksavana asiakkaana keskustelen mielummin seuralaiseni kuin henkilökunnan kanssa. Aterian viimeiset viinit lunttasimme samaa menua kahlaavalta naapuripöydältä - pääsimmepähän äijästä nopeammin eroon. Tarjoilu oli edellä mainitusta tietovisailusta huolimatta sujuvaa ja huoletonta. Samanlaista otetta kaipaisi myös kotoisiin saleihin - niin henkilökunnalta kuin asiakkailta. Ei ravintola mikään kirkko ole, fine dining -ravintolakaan.
Seuraavana päiväna ajoimme Mörkön saarelle, joka sijaitsee noin tunnin matkan päässä Tukholmasta. Tunnelmaa ja ruokahalua kohotti ohivilahteleva maaseutu, joka kumpusi vaurautta ja perinteitä. Auto rantaan ja lossilla saarelle, jossa vaikuttaa Ruotsin maineikkain ruokaravintola Oaxen Skärsgård. Keittiömestari-omistaja Magnus Ek ja tämän Agneta-vaimo ovat kehittäneet ravintolaansa vuosi vuodelta paremmaksi. Paikka on auki vain kesäisin (loppusyksyyn ja myös joulun alla) ja väliajat pariskunta matkustaa uusia ideoita haeskellen. Pihalla kasvaa omenapuita ja vanha, rantaan ankkuroitu vene on muunnettu tunnelmalliseksi hotelliksi.
Perinteistä saaristolaistyyliä edustavaa rakennusta on modernisoitu tähän päivään natsaavaksi ja oikeastaan samasta on kyse Oaxenin ruoassa: Raikasta, vaaleasävyistä ja kepeää. Ruoka on myös kekseliästä, jopa kokeellista, mutta ei koskaan maun kustannuksella.
Erityisesti mieleen jäivät guacamolen kanssa tarjottu savustettu hummeri sekä rapukeksit hietasimpukoiden, persiljakastikkeen ja kukkakaalipyreen kera. Myös pääruoka, vaahtera-savimassan sisällä kypsennetty porsaanfilee, sikurin, kateenkorvan ja omenapyreen kanssa oli hatunnoston arvoinen suoritus. Ruotsin paras vuonna 2007 ja veikkaanpa, että myös vuonna 2008.

Ruotsin parhaat ravintolat arvottava White Guide -opas julkaistaan maanantaina 10.3.2008

Ravintola-arvostelut
http://www.chezdominique.fi