Kolmen tähden kokemukisa Pariisissa
2. huhtikuuta 2008
Berlusconi/Chirac-ruokadebatin käydessä kuumimmillaan kaikenkarvaiset toimittajanretaleet herkuttelivat hartaasti ja pitkään sillä, kuinka syvästi meitä suomalaisia on taas loukattu. Minultakin pyydettiin kommenttia ja laususkelin jotakin siihen suuntaan, että ranskalaiset eivät peseydy kovin ahkerasti ja saippuamarkkinat ovat maassa jokseenkin minimaaliset. Kavereideni suureksi iloksi kuittaus päätyi kansainväliseen levitykseen BBC:n kautta.

Oikeasti fransmanni haisee ruusuille, kolinalle ja valkosipulille eli ei yhtään sen pahemmalle kuin keskiverto keskisuomalainen maajussi pellolla vietetyn päivän jälkeen.
Ranska on suosikkimaani. Siellä saa Pohjolan jälkeen maailman parasta ruokaa ja näin ollen kävin viime kuussa katsastamassa kaksi tuoretta kolmen Michelin-tähden kuppilaa. Ne erosivat toisistaan kuin yö ja päivä.
Pascal Barbot’n johtama Astrance on täysistä tähdistään huolimatta kotikutoisen leppoisa pikkuravintola, joka muistuttaa niin kooltaan (pieni) kuin muodoltaan (kuutio) vanhaa Chez Dominiqueta. Tuli nostalginen olo. Astrance on ”sympa” posiitivisessa mielessä - ominkäsin väkerretyn näköinen ja oloinen. Kivilattia, harmaat seinät ja pääsiäisenkeltaiset tuolit eivät ainakaan luo mielikuvaa luksuksesta, jota onneksi lautasella oli yllin kyllin.
Iltaisin tarjolla on vain yksi kymmenen ruokalajin menu (190 euroa ja natsaavine viineineen 290 euroa), johon sisältyvät myös vedet ja kahvit. Ei halpaa, mutta hintansa arvoista. Kekseliäs ja paikoin rohkeakin menu sisälsi vain muutaman varsinaisen harhalaukauksen ja nekin enimmäkseen jälkkäreissä, jotka tarjottiin kaikki oudosti samaan aikaan. Kohokohdat? Herkkusieni-ankanmaksamillefeuille (tosin hieman kuiva); hurja brandade kuivatusta turskasta pancettan, merisiilivaahdon ja hummerikastikkeeen kera; selleri-tryffelipyree ja kampasimpukat inkivääri-lime-kasvisliemen kanssa.
En koskaan kerro etukäteen olevani itsekin kokki, kun kokeilen kollegoiden kuppiloita. Haluan samanlaista kohtelua kuin muut asiakkaat. Aterian päätteeksi tarjoilija kysyi millä alalla työskentelen ja sen kerroin. Sain saman tien kutsun keittiöön, jossa viidelle kokille oli tilaa ruhtinaalliset kahdeksan neliötä. Ei ne tähdet aina puitteilla paukahtale.
Kontrasti Astrancen ja Le Meuricen välillä ei voisi isompi olla. Le Meuricessa kotikutoisuus vaihtuu mahtipontisuuteen ja loistoon. Ravintolan salissa on vain muutama pöytä. Suomessa samaan tilaan tungettaisiin kaksisataa asiakasta. Vastaanotto on loistava ja palvelu huomaavaisen sujuvaa.
Ravintolan mestari Yannick Alleno on kiistatta lahjakas kaveri ja nautin lounaastani melkoisesti, mutta edulliseksi sitä ei voi väittää (90 euroa ja viinien kera noin 150 euroa)
Allenon vahvuuksia ovat maut, jotka tasapainoilevat perinteisen ja kokeellisen välillä siinä myös onnistuen. Sen sijaan annosten esillepano on kolmen tähden ruoaksi ronskia, joskus jopa sotkuista. Kohokohdat? Amusena tullut ankanmaksapallo parmesaanikuorella; alkuruoka latva-artisokkaravioli ja voitaikinaan leivottua kateenkorvaa, ankanmaksaa, savukylkeä ja kaalia tryffelikastikkeella ja lumipallot vadelmasorbetilla.
Muut asiakkaat olivat varakasta (varakkaampaa) ja varttuneempaa väkeä. Kun käväisin ruokalajien välissä hotellin puolella miestenhuoneessa, en ollut enää päästä ravintolaan sisään. Tarkkasilmäisten portieerien mielestä farmarihousuinen kaljupää ei olisi kuulunut joukkoon.

Astrance, 4 r. Beethoven, p. +33 (0)1 4050 8440
Le Meurice, 228 r. Rivoli, p. +33 (0)1 4458 1055

Ravintola-arvostelut
http://www.chezdominique.fi